Monissa blogeissa olen nähnyt banoffeita ja muunnoksia niistä ja itsekin keväällä tein mustiffeeta, joka olikin melko hyvää. Sillon keitin kondensoidun maidon mikrossa eikä toffee onnistunut erityisen hyvin. Tällä kertaa päätin käyttää marjoina punaviinimarjoja ja keittää toffeen kattilassa ja tulikin todella hyvää! Lukuun ottamatta sitä, että avasin säilyketölkin melkein heti keittämisen jälkeen ja toffeeta lensi naamalleni ja valui rintakehälle ja tuli pienet palovammat.. Hups. Onneksi ei jäänyt isompia arpia. Mutta pakko on sanoa, että kakusta tuli kyllä palovammojen arvoista! :D
Pohja:
n. 250 g LU:n Muru-keksejä
100 g voita
Täyte:
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
2 ½ dl Flora Vispiä
punaviinimarjoja oman maun mukaan
hiukan kinuskikastiketta koristeeksi
Keitä kondensoitua maitoa (avaamattomassa tölkissä) n. 2 ½ h. Anna jäähtyä. Sulata voi ja sekoita se murskattujen keksien joukkoon. Levitä astian pohjalle ja halutessasi reunoille. Itse tein irtopohjavuokaan, joten tein ainoastaan pohjan. Laita jääkaappiin jähmettymään. Levitä jäähtynyt toffee pohjan päälle, lisää punaviinimarjat. Vatkaa kermavaahto ja levitä se haluamallasi tavalla kakun päälle. Lisää päälle vielä punaviinimarjoja koristeeksi. Anna olla yön yli jääkaapissa, sillä kakku on parasta seuraavana päivänä. Ennen tarjoilua koristele kakku kinuskikastikkeella.
5 kommenttia:
Tämä näyttää tosi hyvältä!! Tälle Banoffee herkulle on kyllä löytynyt monta muunnosta, hyvä! :)
linkitys on ok, linkitän myös sinut.
Totta, voi soveltaa kaikkia eri marjoja ja hedelmiä tähän! :) Kiitos.
Oi miten ihana kakku, ja niin hyvän kuuloinen reseptikin! Tällaista ohjetta juuri kaipailinkin kun kaapissa odottaa jo 3 purkkia kondensoitua maitoa, joista yhdessä päiväys lähenee uhkaavasti... ja kiva että olit laittanut ohjeet kondensoidun maidon keittämiselle, itsellä ainakin tulee tarpeeseen kun on ihan uusi tuttavuus mulle :)
Tää on varmaan yks parhaista -offeekakuista, kun noi herukat vähä taittaa sitä toffeen makeutta :)
Anna, oli kyllä todella hyvää! Suosittelen :) Kiva, että sait nyt jotain käyttöä kondensoidulle maidolle ;)
Ent-tu, totta! Tämä ohjehan on muunnelma banoffeesta eli sama kakku, mutta banaaneista tehtynä. Se kuulostaa mielestäni ihan liian makealta, paremmin sopii juuri vähän kirpeämmät hedelmät tai marjat. Ajattelin, että myös raparperi tai karviaiset voisivat sopia, mutta niitä ei ollut nyt tarjolla :)
Lähetä kommentti