28. helmikuuta 2011
sushia
Niin ja se vielä, että löysin ja ostin nyt 20 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan, niin pääsen tekemään pieniä kakkuja ja kokeilla erilaisia täytteitä :)
27. helmikuuta 2011
mansikkainen britatorttu
Pohja:
3 munaa
1,5 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Marenki:
3 valkuaista
1 dl tomusokeria (Hellapoliisilla mansikkatomusokeria, omasta mielestä liian makeaa)
Täyte:
2 1/2 dl Flora Vanillaa (Hellapoliisilla Flora Vispiä ja lisänä enemmän sokeria ja vaniljasokeria)
1 dl maitorahkaa
n. 2-3 dl pakastemansikoita tai -vadelmia
ripaus sokeria
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää vähitellen, mutta koko ajan vatkaten tomusokeri. Levitä marenki taikinan pinnalle lusikalla ilmavasti. Paista 175 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 20 minuuttia. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi, lisää maitorahka, sekä kohmeiset marjat. Mausta ripauksella sokeria. Puolita jäähtynyt taikinalevy. Levitä alimmalle levylle täyte ja nosta toinen levy täytteen päälle. Siivilöi pinnalle mansikanmakuista tomusokeria.
18. helmikuuta 2011
leivontatarvikkeita
Elikkä, mietin tässä, että mitäköhän leivontatarvikkeita seuraavaksi tarvisin. Listalla on tällä hetkellä ainakin:
- pieni (vaikka 16 cm halkaisijaltaan) kakkuvuoka, jotta voin kokeilla erilaisia kakkuja ja täytteitä, eikä aina tarvitse kutsua koko sukua syömään tai syödä ite ihan ähkyks ittensä :D
- "muffinsipelti", koska viimeks muffinssit meni pikkusen pilalle pelkissä paperivuoissa :s Mulla on kyllä myös silikoniset sydänmuffinssivuoat, joita voisin myös kokeilla :)
- uusia tyllia/pursotuspäitä, koska haluan kokeilla uusia pursotustyylejä ja opetella tekemään hienoja pursotuksia, kuten mm. Kinuskikissa, Tarjuska (TaikinaTaivas) ja Pia (KakkuHelmi) ja monet monet muut, joiden pursotuksia ihailen!
Tässä vielä pari talvista kuvaa Jyväskylän korkeakoulujen talvirieha SnowDaysta, joka oli keskiviikkona mukavassa 20-25 asteen pakkasessa. Oli tosi hieno keli kyllä! Aurinko <3
Ja lopuksi vielä.. Lapsethan on terveitä, kun ne leikkii :D
sitruuna-marenkitorttu
Tässä siis Kinuskikissan ohje:
Pohja:
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
175 g voita tai margariinia
½ dl vettä
Täyte:
2 ¼ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
1 ¾ vettä
1 dl puristettua sitruunamehua (n. 2 sitruunan mehu)
5 keltuaista
50 g voita
Marenki:
5 valkuaista
1 ¼ dl sokeria
Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kevyesti väriä.
Mittaa täytettä varten sokeri ja vehnäjauhot kattilaan ja sekoita ne keskenään. Lisää vesi ja puristettu sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaiset ja voi. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Levitä heti pohjan päälle.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista hetken aikaa. Levitä/pursota marenki täytteen päälle. Laita uuniin n. 5 minuutiksi, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
Ja tässä kuva vielä molemmista tarjottavista yhdessä