27. kesäkuuta 2010

suklaakeksipallerot

En tiedä näille mitään nimeä, joten sanon näitä vaan keksipalleroiksi :D Näitä olen nähnyt esimerkiksi Mansikkamäki-blogissa ja Pullahiiren leivontanurkassa ja pakko oli kokeilla, kun kuulostivat niin herkullisilta! Ja herkullisia todellakin ovat - moneen kertaan on kokeiltu ;)

Image and video hosting by TinyPic

Ja ohjekin on yksinkertainen.

Dominoita tms. täytekeksejä
Maustamatonta tuorejuustoa
Suklaata (itse olen käyttänyt maitosuklaata, mutta aion kokeilla tummaa suklaata ja valkosuklaakin voisi olla hyvää!)

  1. Irrota täytteet kekseistä ja murskaa keksit.
  2. Sekoita keksien täytteet ja muutama ruokalusikallinen tuorejuustoa ja sekoita joukkoon keksimurska.
  3. Pyörittele seoksesta pieniä palleroita ja laita kovettumaan jääkaappiin.
  4. Sulata suklaa vesihauteessa.
  5. Kasta/pyörittele keksipalleroita suklaassa ja laita pieniin konvehti-/karamellivuokiin. Voit ripotella päälle strösseleitä, jolloin palleroista tulee hauskemman näköisiä (hyviä ovat ilmankin..).
  6. Laita jääkaappiin. Mielestäni nämä ovat parhaita seuraavana päivänä.
Image and video hosting by TinyPic

mansikka-sitruuna täytekakku

Serkun valmistujaisiin sain tehdä myös täytekakun, onnistuikin ihan hyvin ja kovasti vieraat kuulemma tykkäsivät :)

Image and video hosting by TinyPic

6 munan vaalea sokerikakkupohja

Mansikkamousse (Pullahiiren leivontanurkka):

6 dl vispikermaa
n. 600 g pakastemansikoita
3 liivatelehteä
tilkka vettä
tomusokeria
vaniljasokeria

Laita liivatteet likoon ja sulata pakastemansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Muussaa mansikat tehosekoittimella tai ihan haarukalla. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja laita liotetut liivatteet siihen. Lisää liivateseos mansikkasurvoksen joukkoon ja lisää joukkoon vatkattu kerma. Sekoita tasaiseksi mousseksi ja täytä kakku irtopohjavuokaan.
Laitoin kakun väliin lisäksi ohuen kerroksen lemon curdia.

Päälle:

Kakun pinnalla on Valion sitruunarahkaa. Reunapursotukset ovat Flora Vispiä ja päällä kotimaisia tuoreita mansikoita.

Tässä vielä kuva serkun valmistujaisjuhliin tekemistäni molemmista kakuista tarjoilupöydässä:

Image and video hosting by TinyPic

kana-fetavoileipäkakku

Tästä en taas muista, kenen blogista olen tämän herkullisen ohjeen löytänyt. Tein tätä ensimmäisen kerran iskän synttäreille, jolloin täti ihastui tähän ja halusi samanlaisen poikansa (serkkuni) valmistujaisjuhliin. Valmistujaisiin tein kakun näillä määrillä, iskän synttäreille puolet pienempänä. Tein tätä myös serkun kaverin rippijuhliin, tämän ohjeen määrien mukaan myöskin.

Image and video hosting by TinyPic

36 Täysjyvä-/ruispaahtoleipää

Broileri-fetatäyte:

600 g broilerin naturel filesuikaleita

200 g fetajuustoa

1 punasipuli

1 punainen paprika

3 prk Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa ( a´100 g )

1 prk ranskankermaa

Tzatziki:

300 g kurkkua

2 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia

mustapippuria

1 valkosipulinkynsi

1 maustemitta viinietikkaa

1 rkl oliiviöljyä

Kostutus:

2 dl maitoa

Päälle:

2 prk Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa

1 prk ranskankermaa


Koristelu:

jääsalaattia

kirsikkatomaatteja

fetajuustoa

kurkkua

mustia oliiveja

ohuen ohutta broilerinleikkelettä

Valmista ensimmäinen täyte. Paista broilerinsuikaleet ja jäähdytä. Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi. Hienonna punasipuli ja paprika. Murenna fetajuusto haarukalla ja yhdistä kaikki täytteen ainekset.

Valmista tzatziki. Raasta kurkku karkeaksi, purista ylimääräinen neste pois. Sekoita kurkkuraaste ja jugurtti keskenään ja lisää seokseen loput ainekset. Laita jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros paahtoleipiä. Tämä kakku on kooltaan 3 x 4 leipää. Levitä puolet broileritäytteestä leipien päälle. Lado toinen kerros paahtoleipiä ja levitä toiseen väliin tzatziki. Kolmas leipäkerros ja kolmanteen väliin loput broileri-fetatäytteestä. Lado päälle vielä kerros paahtoleipäpaloja. Kääri kakku kelmuun ja laita jääkaappiin seuraavaan päivään.

Vatkaa tuorejuusto ja ranskankerma vaahdoksi 5 minuuttia. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Koristele kakku.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

cheese cake

Ohje on Valion sivuilta otettu ja tää on aivan ta-jut-to-man hyvää! Ei ehkä mikään kaunis kakku, mutta sitäkin parempaa :p

Image and video hosting by TinyPic

Pohja:
100 g Valio voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
500 g Valio maitorahkaa
2 rasiaa (à 200 g) Valio Viola maustamaton -tuorejuustoa
1 tl raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
5 keltuaista
5 valkuaista

Valmista pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauho-leivinjauheseos. Pohjusta leivinpaperilla halkaisijaltaan 24 cm:n ja korkeudeltaan 7 cm:n irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka peitettynä jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Valmista täyte. Yhdistä kulhossa maitorahka, Viola, limetin- tai sitruunankuoriraaste ja mehu, puolet sokerista, vaniljasokeri, siivilän läpi sihdattu perunajauho ja keltuaiset. Sekoita seos tasaiseksi. Vaahdota valkuaiset lopun sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuais-sokerivaahto parissa erässä täytteen joukkoon varovasti sekoittaen. Kaada täyte taikinapohjalle.

Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 1 tunti. Peitä kakku tarvittaessa leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Anna kakun jäähtyä hieman ja irrota vuoasta. Sihtaa kakulle halutessasi tomusokeria. Tarjoa esim. marjakastikkeen kanssa. Itse tarjoilin sekä vadelmakastikkeen että mansikkasoseen kanssa.

Image and video hosting by TinyPic

Tässä vielä kuva iskän synttäreiden tarjoiluista:

Image and video hosting by TinyPic

kevyt kalkkunavoileipäkakku

Kinuskikissan loistavien ohjeiden joukosta löytyi myös tämä, hyvää oli! Tein muuten samalla tavalla, mutta vähemmällä leipämäärällä. Täytettä tein kuitenkin saman verran, mutta olipa ainakin kunnolla :D

Image and video hosting by TinyPic

16 täysjyväpaahtoleipäviipaletta

Täyte:
300 g kalkkunaleikettä
1 ruukku basilikaa
¾ dl ruohosipulisilppua
1 tlk ananasmurskaa
2 dl kurkkusalaattia
1 rkl sinappia
200 g valkosipulituorejuustoa (13 %)
200 g yrtti-pippurituorejuustoa (13 %)
100 g maitorahkaa

Kostutus:
maitoa

Kuorrutus:
100 g maitorahkaa
200 g yrtti-pippurituorejuustoa (13 %)
½ dl kevyt-majoneesia

Koristelu:
miniluumutomaatteja
nippu vihreitä viinirypäleitä
persiljaa
pari siivua ohuen ohutta kalkkunaleikkelettä
kurkkua
jääsalaattia

Leikkaa kalkkunaleike pieniksi kuutioiksi. Silppua basilika ja ruohosipuli. Valuta ananasmurska huolellisesti. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään.
Leikkaa paahtoleivistä reunat ohuelti pois.

Aseta tarjoilulautaselle neljä (2×2) leipäviipaletta tiiviisti vierekkäin. Kostuta. Levitä päälle 1/3 täytteestä. Jatka näin, kunnes kakussa on neljä leipäkerrosta ja kolme täytekerrosta. Muista kostuttaa myös kakun päällinen.

Suojaa kakun pinta foliolla ja laita päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Laita kakku jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään. Tasoita kuorrutteella ensin kakun reunat ja levitä jäljelle jäävä osa kakun päällisosaan. Koristele oman mielesi mukaan.

hedelmäkakku

Omille 20-vuotis synttäreilleni tein hedelmäisen raikkaan täytekakun, johon halusin kokeilla tehdä kiillepäällisen.

Image and video hosting by TinyPic

Vaalea sokerikakkupohja

Kostutus:
Spriteä

Hedelmätäyte
(Kinuskikissa):

250 g säilykepersikoita sokeriliemessä
½ prk (á 175 g) mandariinilohkoja sokeriliemessä
2 dl vispikermaa
100 g sitruunatuorejuustoa (Sunnuntai)
n. ½ dl vaniljakreemijauhetta

Valuta säilykepersikoista ja -mandariineista liemi. Säästä osa siitä kostutukseen. Soseuta hedelmät. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon sitruunatuorejuusto, hedelmäsose ja vaniljakreemijauhe. Levitä heti kostutetun pohjan päälle.

Laitoin väliin myös mansikkasosetta.

Päälle:

Flora Vispiä reunapursotuksiin ja päällä viinirypäleitä, säilykemandariiniä, -persikkaa ja -ananasta. Kiille on tehty vedestä ja parista liivatteesta jollain äidin vanhalla ohjeella, mikä ei osoittautunut kauhean hyväksi..


Tässä kuva synttäreiden tarjoilupöydästä:

Image and video hosting by TinyPic

kookoskakku

Äiti rakastaa kookoksen makua, joten mikä olisikaan parempi vaihtoehto äitienpäiväksi kuin kookosmoussella täytetty kermainen täytekakku?

Image and video hosting by TinyPic

Tumma sokerikakkupohja

Kostutus:
Spriteä

Kookosmousse (Karamelli cakes):

2 dl kookoskermaa (esim. SantaMaria)

2 kananmunan valkuaista

vaniljasokeria maun mukaan

2,5 dl Flora vispiä

1 dl kookoshiutaleita

3 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kookoskermaa kattilassa 2-3 minuuttia. Jäähdytä. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää sokeri ja kookoshiutaleet. Vatkaa kovaksi vaahdoksi valkuaiset. Sulata liivatteet kuumaan kookoskermaan ja lisää ohuena nauhana sekoittaen vispikermaseokseen. Lopuksi lisää valkuaisvaahto joukkoon varovasti sekoittaen.


Päällä:

Flora Vispiä, Bounty-suklaarouhetta ja valmiina kaupasta ostettu ruusu.