Äiti on tätä pienenä syönyt kotonaan ja halusi, että kokeilen leipoa tätä, kun sai työkaveriltaan kotimaisia omenoita :) Hyvää oli tämäkin taas! Vaikka pieniä kömmähdyksiä kävikin ja ulkonäkö ei ole mikään maailman upein - mutta makuhan se pääasia on :D Kyllä pyydettiin, että tekisin uudestaankin.
"Päällynen":
3-4 isoa omenaa (itse laitoin 8 pientä kotimaista omenaa)
1 rkl fariinisokeria
1 rkl voita
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 muna
1 ½ dl maitoa
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota (irtopohja)kakkuvuoka. Viipaloi omenat. Sulata voi, lisää sekaan fariinisokeri ja omenaviipaleet. Levitä kakkuvuoan pohjalle.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja sekoita kuivien aineiden joukkoon. Vatkaa kananmuna ja lisää se sekä maito muiden joukkoon. Levitä omenaviipaleiden päälle.
Paista uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Itse kokeilen aina puutikulla, ettei siihen tartu mitään ja silloin on sopivan kypsä. "Kaada"/keikauta tarjoilulautaselle, anna jäähtyä hiukan ja nauti! Tämän kanssa voisi sopia myös vaniljakastike, mutta hyvältä maistui ilmankin :)
6 kommenttia:
Kiva saada uusia omppuohjeita, kun kohta niille on taas kovasti käyttöä :)
Niimpä :) Ja oli kyllä todella hyvää, suosittelen!
Maukkaalta näyttävä piiras!
Matkailu avartaa ammattinakin ja siihen voi helposti kytkeä kotimaan ihanat tai ulkomaiden erikoiset leipomukset. Onnea opintoihin!
Totta ja kiitos! :)
Omenaherkut aina maistuvat ja useinkaan omppupiirakka ei nyt niin silmiä hivelevä ole, mutta ah ja voi, sitäkin herkullisempi. Nam!
Aivan :) Suosittelen kyllä tätä, oli ihanan mehevää!
Lähetä kommentti