1. joulukuuta 2010

kaalipiirakka

Tän herkullisen suolaisen piirakan ohjeen oon saanut ystävältäni :) Tehtiin tätä aina, kun asuttiin kämppiksinä. On kyllä maukasta :>

Image and video hosting by TinyPic

4 lehtitaikinalevyä

Täyte:
puolikas keräkaali
2 porkkanaa
1 sipuli
mausteita oman maun mukaan (itse laitoin suolaa, oreganoa, valkosipulijauhetta, mustaa pippuria ja vähän paprikamaustetta)

Ota taikinalevyt sulamaan. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Pilko sipuli ja kuullota kattilassa pienessä määrässä öljyä. Kuori porkkanat ja raasta tai tee "suiroja" kuorimaveitsellä ja lisää sipulien joukkoon. Pilko kaali, lisää kattilaan sipuleiden ja porkkanoiden sekaan sekä lisää lopuksi 2 dl vettä. Anna kypsentyä niin kauan, että vesi on haihtunut ja/tai vihannekset ovat pehmenneet. Mausta.

Kauli levyistä yhtenäinen levy, laita täyte toiselle puolelle levyä, käännä toinen puoli päälle ja purista reunat yhteen. Tee lopuksi reikiä pintaan esimerkiksi haarukalla ja laita uuniin n. 15-20 minuutiksi tai niin kauan, että pinta on kauniin ruskea. Herkuttele! Itse syön tämän kanssa aina puolukkahilloa.

Ei kommentteja: